Kerron vähän Villestä. Ville ja minä tapailtiin joulukuun alusta. Ville oli kaikkea muuta paitsi mun tyyppinen. Ulkonäöllisesti ehkä olisi jotain oikeustieteen hiirtä kiinnostanut. Vaikka skrode olikin. Ja omisti järkyttävän ison klyyvarin. Mutta viihdyin Villen kanssa. Käytiin treffeillä tapailtiin ja loppujen lopuksi sanoin, että en halua seurustella sen kanssa. joten mitäs siitä muuta seurasikaan kuin Friends with Benefits- suhde.
Enkä siis pistäny pahaksi. Harva mies osaa käsitellä naista kielellään. Ville osasi. Ja helkkari se teki sen hyvin. Uskallan väittää että tähän mennessä paras kaikista niistä miehistä ketkä sitä on kovasti yrittänyt. Eikä kyllä nuissa petihommissa muutenkaan ollut valittamista.
Sitten Ville heitti sen mitä ylikaiken pelkäsin " Voisit sä kuvitella seurustelevas mun kans ". Huoah. Miksi? Mikä ihme siinä on, että heti kun ollaan ohitettu 22 vuoden ikäpyykki niin ollaan jo niin kovasti sitoutumassa. Toisaalta itse olenkin parisuhdekammoinen. Eli oon varmaan viimeinen ihminen ihmetteleen tätä.
En osannut selittää Villelle miksi en halua alkaa seurustelemaan. Tai noh, en ollut vain kehdannut sanoa olevani sellainen tyyppi joka antaa kaikkien kukkien kukkia ja poimii niistä komeimmat kunnes ne nuukahtaa.
Tänään näin Villeä koulussa ja ei ollakkaan sitten puhuttu edellisen situationin jälkeen. Kai se tajus itsekkin sanomatta, että mua ei saa sitoutuun/ rauhoittuun sen kans.
Lisäksi Ville oli kauhea kanaemo. Aina valittamassa. " Sä tupakoit liikaa", " Pitääkö sun joka viikonloppu olla juhlimassa?", " Oot sä oikeesti noin vitun tyhmä?". En ole niin vitun tyhmä. Haluan vain nauttia elämästä ja sen antimista niin kauan kunnes oikeasti natsaa! Kerran sentään luulin jo et mun elämäni mies on löytynyt. Mutta siitä toiste.
Oon itsekäs. En oo vaimomatskua. En ennen kuin se oikea löytyy. Ja Ville se ei ollut.
Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti